lauantai 7. helmikuuta 2015

Helppo porkkanakakku


Piti saada päiväkahville nopeasti jotain hyvää tarjolle, Valion sivuilta bongasin tämän nopeatekoisen kakun ohjeen. Onneksi tarvikkeet olivat sen sen verran simppelit, että niitä  löytyi heti kaapista eikä tarvinnut lähteä ensin  kaupasta niitä hakemaan. Kuorrutetta tuli mielestäni vähän  kakun päälle, sitä siis kannattaa tehdä kaksinkertainen annos!  :)
               
                                    Pohja:                                         
2dl juoksevaa margariinia
2dl sokeria
3dl hienoksi raastettua porkkanaa
3 munaa
4  dlvehnäjauhoja
2  tl leivinjauhetta
Kuorrute:
1rs appelsiini tuorejuustoa
1dl kuohukermaa

  • -Mittaa kaikki ainekset kulhoon, sekoita taikina tasaiseksi. Säästä 1/2 dl porkkanaraastetta koristeluun. Kaada taikina voideltuun ja (korppu)jauhotettuun tasapohjaiseen kakkuvuokaan (tilavuus 1,5 l).
  • - Paista kakku uunin alaosassa 175 asteessa 40 - 45 min tai kunnes kypsä. Anna kakun jäähtyä hiukan, ennen kuin kumoat sen.
  • - Mittaa kulhoon tuorejuusto ja kerma. Sekoita voimakkaasti n. 1 min, jolloin kuorrutus jämäköityy.
  • - Levitä kuorrute hyvin jäähtyneen kakun päälle. Ripottele porkkanaraaste koristeeksi porkkanakakun pinnalle. Lisää halutessasi koristeeksi muutama syötävä kukka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti