perjantai 28. lokakuuta 2011

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hämis-pizzaset

Nuorimman tyttären kanssa askartelimme tulevaan Halloween-iltaan pientä suolapalaa :) Käytimme kaupan pakastealtaasta saatavia valmiita pieniä pizzapaloja. Koristelimme ne ketsupilla, jonka värjäsimme elintarvikevärillä mustaksi sekä kirsikkatomaateista teimme "ötökän" pizzan päälle :) 

Sitrus-cupcaket

Cupcaket, eli kuppikakut ovat nyt leivonnassa IN! Niitä tehtiin myös meillä Halloween teemalla. Taikina oli sen verran hyvää, että muffinssivuokiin ei meinannut riittää mitään, onneksi kuitenkin sain sitä jonkin verran pelastettua :) Ohjeesta tulee n14kpl.
***
2 kananmunaa
2dl sokeria
4,5dl vehnäjauhoja
2,5tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1dl juoksevaa margariinia
1prk (200g) sitruunarahkaa
1dl appelsiinimehua
Kuorrutus
1rs appelsiinituorejuustoa
1rkl juoksevaa margariinia
3rkl tomusokeria
1tl appelsiinimehua
-Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet, lisää margariini, rahka ja appelsiinimehu taikinaan. Sekoita nopeasti, älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Lusikoi vuokiin, paista 175asteessa 25min. Sekoita kuorruteainekset, pursota seosta jäähtyneille leivonnaisille. Koristele.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Myssy

Vinopitsi tekniikalla neulottu pipo

torstai 20. lokakuuta 2011

Unelmatorttu appelsiinitäytteellä

Ensimmäistä kertaa tätä tehdessäni, tein ihan tämän ohjeen mukaisen pohjan. Siitä tuli mielestäni "pliisu", eli pohja kannattaa tehdä kaksinkertaisena. Tämä käy myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle tarjottavaksi. Ohjeen olen ottanut Pirkka-lehdestä.
***
3 munaa
1,5 perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
Täyte
125g margariinia
1,5dl tomusokeria
1-2tl vaniliinisokeria
3-4rkl appelsiinimarmeladia
- Vatkaa munat ja sokeri  kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada uunipellille, paista 250 asteessa n.5min. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille, anna jäähtyä.
Vatkaa voi, tomusokeri ja vanilliinisokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon appelsiinimarmeladi. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullalle.
***
Perinteisen unelmatortun tästä saa kun jättää marmeladin pois täytteestä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sämpylät


Joskus on niin kiire etten ehdi sämpylöitä sen paremmin pyörittelemään muotoonsa. Silloin vaivaan taikinan pötköksi, siitä leikkaan 2-3cm viipaleiksi jotka käännän leveämpi puoli ylöspäin. Uunissa ne sitten muotoutuvat pulleiksi, vähän pitkämäisiksi. Siirrän ne pellille liinan alle nousemaan kaikessa rauhassa ja paistelen sitä mukaan kun ehdin. Yleensä jätän -varsinkin jos teen taikinan pe iltana, sämpylät liinan alle kylmään yön yli ja paistan vasta aamulla. Mikä sen ihanampaa kuin saada viikonloppu aamuina uunituoretta sämpylää :) 
***
1l maitoa
1 pala hiivaa
2-3tl suolaa
1rkl siirappia
100g margariinia
n.10dl vehnäjauhoja
-Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää suola ja siirappi. Alusta taikinaan jauhot, lisää lopuksi sulatettu rasva. Anna taikinan kohota hetki. Paista 225 asteessa 10-15min. 
***
Vaihtelua sämpylöihin saa esim. lisäämällä taikinaan vähän porkkanaraastetta tai korvaamalla osan jauhoista grahamjauhoilla / kaurahiutaleilla. Juustosämpylät saa kun pinnalle ripottelee juustoraastetta. Muista myös, että mitä löysempi taikina, sitä kuohkeammat sämpylät :)

Suppilovahverot

Suppikset kuivumassa leivinuunin päällä

lauantai 15. lokakuuta 2011

Viikonlopun piristykseksi näpertelin tämän näköisen asetelman  :)

SLY



Osallistuin ensimmäistä kertaa salaiseen leivontaystävä kierrokseen (:
Saa nähdä mitä tästä syntyy(:

Voisilmäpulla



1l maitoa
1 pala hiivaa
2 kananmunaa
2dl sokeria
1tl suolaa
1rkl kardemummaa
200g margariinia
n.1kg vehnäjauhoja

- Kuumenna maito kädenlämpöiseksi, riko kananmunat joukkoon. Lisää hiiva, suola, kardemumma, sokeri. Alusta myös joukkoon hieman jauhoja. Anna taikinan seistä n.15min ennenkuin lisäät loput jauhot. Vaivaa sula rasva taikinaan. Kohota taikinaa n.30min. Leivo pyöreitä pikkupullia, paina peukalolla keskelle kolo, täytä se voinokareella, päälle raesokeria. Voitele ja paista pullat 225 asteessa 10-20min.

Merimiespihvi

Leivinuunissa laatikko kypsyy kätevästi sillä aikaa kun itse tekee esim. syksyisiä pihatöitä :)
***
600g naudan paahtopaistia
1rkl öljyä
1rkl voita
1,5tl suolaa
1tl mustapippuria
2 sipulia
1tl sokeria
n.2kg perunoita
2-3 porkkanaa
8dl lihalientä
1pll olutta
- Leikkaa lihat poikkisyin viipaleiksi. Viipaloi porkkanat ja sipulit. Ruskista lihat pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Kuullota sipulit ja porkkanat sokerin kanssa ja lisää ne pataan lihojen päälle. Kaada päälle kuuma lihaliemi, anna hautua n.20min. Kuori ja viipaloi sillä aikaa perunat. Lisää ne haudutettujen lihojen kanssa pataan kerroksittain. Kaada päälle olut ja kypsennä 175 asteessa n.1,5 tuntia.



keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tiikerikakku

Tiikerikakkua pitää olla aina saatavilla jos ei tuoreena niin pakastimesta -ainakin meillä :)

250g voita
4dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
4kpl kananmunia
1tl leivinjauhetta
0,5dl maitoa
2rkl kaakaojauhetta
2tl vaniliinisokeria
- Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää vehnäjauho-,leivinjauheseos taikinaan ja lopuksi maito.
- Jaa taikina kahteen osaan, toiseen osaan lisää kaakaojauhe ja toiseen vaniliinisokeri.
- Laita taikinat kerroksittain voideltuun ja jauhoitettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa n.50min.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Pannari

 Sain tämän pannarin ohjeen vuosia sitten opiskelutoveriltani, eikä hän kyllä turhaan mainostanut tätä maailman parhaana pannarina. Kokeilkaa ihmeessä itsekin! :)
***
Taikina
4dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
8dl maitoa
2 kananmunaa
100g margariinia sulana
- Munat ja sokeri sekoitetaan. Lisää maito ja kuivat aineet, viimeisenä sulatettu rasva.
Paista 225 asteessa n. 30min.

Sitruunapiirakka

Sitruunaleivonnaisten ystävänä, oli heti testattava tätä ohjetta nähdessäni sen mtv3/makuja ohjelmassa. Ohje on suoraan sieltä ja siitä tulee 2 kakkua. Itse puolitin ohjeen suosista ja tein vain yhden. Todella helppo ja nopea valmistaa!
***
Täyte
400g kananmunia
400g keltuaisia
500g sokeria
5dl vispikermaa
5dl sitruunanmehua
-Sekoita kananmunat ja sokeri kulhossa. Lisää kerma ja lopuksi sitruunanmehu, sekoita massa tasaiseksi. Kaada massa esipaistetulle muropohjalle ja paista 125asteessa n.40-45min. Jäähdytä piirakka hyvin ennen tarjoilua.
***
Muropohja
150g sokeria
350g voita
500g vehnäjauhoja
60g keltuaisia
25ml (tarvittaessa)
- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää voi-sokeriseokseen keltuaiset koko ajan sekoittaen. Lisää vehnäjauhot ja vesi. Anna taikinan levätä hetki kylmässä. Paista pohjaa 180 asteesa 15-20min.





                                         

perjantai 7. lokakuuta 2011

Villasukat

Tänä syksynä on tullut neulottua yksivärisiä perussukkia. Ohjeet
 7- veljestä lankavyötteestä, varsi näissä sukissa 21cm.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Omenapiirakka & vaniljakastike

Pitkään etsin "kannelisen" omenapiirakan ohjetta. Cake Dreamin sivuilta se sitten onneksi löytyi. Itse laitoin täytteeksi puolet omenaa ja puolet päärynää. Hyvää tuli!
Cake Dreamilla piirakasta huomattavasti parempi kuva kuin minulla tässä  :)
***
Pohja
350 g vehnäjauhoja
225g voita
1/2 dl sokeria
vajaa desi vettä
Täyte
n.1kg omenoita / päärynää
2 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl fariinisokeria
2rkl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl voita
mausta siirapilla
1 rkl perunajauhoja esim.mehuun sekoitettuna
***
Sekoita ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi. Jaa taikina kahteen osaan. Toinen pohjaan ja toinen päälle.
Paista pilkotut omenat / päärynät voissa ja sokerissa pehmeiksi, mausta. Lisää loppuvaiheessa perunajauhot. Laita täyte pohjan päälle ja kauli kansi päälle. Sirottele sokeria päälle ja paista 175 asteessa 1h. Tarjoa vähän jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.
***
 Vaniljakastike 
5dl maitoa
2 kananmunaa
1rkl perunajauhoja
1rkl sokeria
Sekoita ainekset keskenään. Saosta seosta vesihauteessa, jäähdytä hyvin. Lisää valmiiseen kastikkeeseen 4rkl vaniljasokeria.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Taco-piirakka & Tsatsiki

Kävimme sukuloimassa Ruotsissa pari vuotta sitten. Sain tämän reseptin sieltä ja sitä onkin tehty meillä todella ahkerasti ;)
Piirakan pohjaksi käy oikein hyvin myös valmispohja.
                                                     ***
                                                   Pohja:
4dl vehnäjauhoja, 2tl leivinjauhetta, 50g margariinia, 1,5dl maitoa.
- Sekoita ainekset käsin keskenään ja painele taikina vuoan pohjalle, myös reunoille.
                                                   Täyte:
400g jauhelihaa, 1pss taco-mix maustesekoitusta, 1 sipuli.
- Ruskista jauheliha,lisää sekaan sipulisilppu ja mausteseos. Kaada seos pohjan päälle.
                                                   Kastike:
2dl creme fraichea, 4 rkl majoneesia. 4 tomaattia, 1 paprika,1 punasipulia pieninä paloina.
- Sekoita kaikki keskenään ja kaada jauhelihaseoksen päälle. Pinnalle juustoraastetta.
-Paista 200 asteessa n.15min. Jos käytät valmispohjaa kypsyminen kestää vähän kauemmin.
Tarjoa piirakka vähän vetäytyneenä tsatsikin kanssa.
                                                      ***
                                                    Tsatsiki
1prk Turkkilaista jogurttia, 2-3 valkosipulin kynttä, tuorekurkkua, suolaa, mustapippuria.
- Valuta raastettu kurkku hyvin, hienonna valkosipuli.
- Sekoita ainekset keskenään. Anna makuuntua ennen tarjoilua ainakin tunnin verran.